Meistä

Oikeaa ruokaa -yhdistyksen tarkoituksena on edistää ruokakulttuuria, jossa julkisessa ruokailussa ruoka perustuu aitoihin ja tunnistettaviin raaka-aineisiin sekä mahdollisimman vähäiseen teolliseen prosessointiin. Yhdistys kiinnittää erityistä huomiota lasten ja nuorten ruokailuun, mutta tarkastelee asiaa myös laajemmin koko laitosruokailun ja julkisen ruokajärjestelmän näkökulmasta. Yhdistys pyrkii lisäämään tietoisuutta ultraprosessoidun ruoan vaikutuksista terveyteen, hyvinvointiin ja ruokasuhteeseen sekä tuomaan ruokakeskusteluun näkökulman, joka ei rajoitu pelkkiin ravintoaineisiin.

Yhdistys toimii kansalaisvaikuttamisen, tiedonvälityksen ja julkisen keskustelun kautta. Se tukee paikallisia aloitteita, seuraa ruokapoliittista päätöksentekoa ja nostaa esiin käytäntöjä, joissa ruoan laatu, raaka-aineet ja valmistustapa jäävät kustannus- ja tehokkuusajattelun varjoon. Tavoitteena ei ole vastakkainasettelu, vaan rakentava ja faktapohjainen keskustelu siitä, millaista ruokaa julkisilla varoilla tarjotaan ja millaista ruokakulttuuria sen kautta ylläpidetään.

Oikeaa ruokaa -yhdistys katsoo, että julkinen ruokailu ei ole vain ravinnon jakamista, vaan osa yhteiskunnan ruokakulttuuria, terveyttä ja kasvatusta. Siksi on merkitystä, mistä ruoka koostuu, miten se on valmistettu ja millaisen käsityksen se antaa ruoasta ja syömisestä nykyisille ja tuleville sukupolville.

Hallituksen jäsenet

Puheenjohtaja Jaakko Moilanen
Olen neljän lapsen oululainen isä. Noin kymmenen vuotta sitten omat terveyshaasteeni herättivät minut kiinnostumaan ravitsemuksesta ja sen vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Siitä lähtien olen perehtynyt aiheeseen intohimoisesti ja opiskellut, millainen ruoka todella tukee ihmisen terveyttä.
Nykyään tuntuu erikoiselta, että puhtaan, yksinkertaisen ja lisäaineettoman ruoan puolesta joutuu jopa taistelemaan ja usein myös perustelemaan, miksi luonnollinen ruoka olisi ihmiselle hyväksi. Ruoan pitäisi olla mahdollisimman lähellä alkuperäisiä raaka-aineitaan, mutta näin ei valitettavasti enää aina ole.
Ravinnon, fyysisen terveyden ja henkisen hyvinvoinnin välinen yhteys on nykykeskustelussa unohtunut. Oikeaa ruokaa -yhdistyksen kautta haluan olla edistämässä ruokakulttuuria, jossa yksinkertaiset, aidot raaka-aineet ja terveyttä tukeva ravitsemus ovat jälleen

1. Varapuheenjohtaja Titta Väätti
Olen kahden jo aikuisen lapsen keski-ikäinen äiti Kempeleestä. Juuret löytyvät Kainuun maaseudulta. Lapsena ja vielä teininä söin itse kasvatettua, kerättyä ja pyydettyä ruokaa. Opiskelujen myötä oli muutettava kaupunkiin, jolloin ruokavalio muuttui vähitellen teolliseen suuntaan. Se tuntui ikävältä kehossa. 2000-luvulla aloin kiinnostua hyvinvoinnista ja terveellisestä ruoasta. Aloin perehtyä ravitsemukseen ja valmistaa tiedon avulla itselleni soveltuvampaa ruokaa, mikä paransi merkittävästi omaa vointia ja jaksamista. Teen työtä täydentävien hoitomuotojen parissa. Harrastan pienimuotoista ruoan kasvatusta, yrttien ja marjojen keräämistä sekä näiden jatkojalostusta omiin ja läheisten tarpeisiin.
Oikeaa ruokaa yhdistystoiminta mahdollistaa muutosta yhteiskunnallisella tasolla. Tahtotilani on, että kaikki ikään katsomatta saavat terveellistä ja lisäaineetonta, puhtaista raaka-aineista valmistettua ruokaa. Näin meillä kaikilla on paras lähtötilanne hyvään elämään.

2. Varapuheenjohtaja Jani Tuominen
Olen melkein viiskymppinen mies Turusta. Seuraan intohimoisesti tiedettä ja olen aktiivisesti kantaa ottava henkilö. Viime vuosina olen omistautunut yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle.
Parikymppisenä omat elämäntavat eivät olleet kaikista terveellisimmällä tasolla ja tämän seurauksena sain vakavia terveyshaasteita joiden selättämisen jälkeen olen alkanut myös työskentelemään terveyden ja hyvinvoinnin parissa. Mielestäni ihmisen terveys on kokonaisuus, se koostuu kehon ja mielen tasapainosta ja ravitsemuksen vaikutus tässä yhtälössä on merkittävä. Kansanterveyden rapautumisen syynä näyttää olevan nykyaikainen ns. länsimaistunut ruokavalio – kuten se oli omien terveyshaasteidenkin takana.
Haluan tehdä oman osani, jotta ihmisten terveys paranee ja siksi olen mukana myös Oikeaa ruokaa -yhdistyksen toiminnassa. Yhdistys antaa voimaa vaikuttamiseen ja uskon vahvasti siihen, että päätöksenteossa tulisi aina priorisoida yksilöiden hyvinvointi ja terveys.

Hallituksen muut jäsenet: Sari Kalliokoski, Timo Kalliokoski, Jouni Talvinen, Minna Karppinen, Virpi Kukkonen

Mistä kaikki sai alkunsa?

Syksyllä 2024 Sotkamossa tehtiin kuntalaisaloite ultraprosessoidun ruoan poistamiseksi päiväkodeissa ja kouluissa. Sotkamon jälkeen vastaavanlainen aloite tehtiin joulukuussa 2024 Oulussa ja alkuvuonna 2025 Kokkolassa. Näiden jälkeen samansuuntaisia aloitteita on tehty useilla paikkakunnilla, ja joissakin kaupungeissa myös valtuustoaloitteina. Aloitteet nostivat esiin laajemman kysymyksen siitä, millaiseksi julkinen ruokailu ja ruokakulttuuri Suomessa ovat muotoutuneet.

Paremman päiväkoti- ja kouluruoan puolesta tehdyt aloitteet käsiteltiin kunnissa ja kaupungeissa pitkin vuotta, mutta toivottua muutosta ne eivät juuri missään tuoneet. Aloitevastauksissa toistui ajatus siitä, että tarjottu ruoka on hyvää, ravitsevaa ja ravitsemussuositusten mukaista, eikä muutoksille nähty tarvetta. Keskustelu jäi usein ravintoarvoihin, vaikka huoli kohdistui ennen kaikkea ruoan raaka-aineisiin, valmistustapaan ja prosessointiasteeseen. Eli tekijöihin, jotka koskevat koko laitosruokailua varhaiskasvatuksesta hoivaan ja työpaikkaruokailuun.

Kävi ilmeiseksi, että yksittäiset aloitteet yksityishenkilöiden tekeminä eivät riitä muuttamaan vakiintuneita käytäntöjä. Kyse ei ole vain yksittäisistä ruokalajeista tai kouluista, vaan rakenteellisesta tavasta järjestää julkinen ruokailu. Asian taakse tarvitaan laajempi toimija, joka kokoaa yhteen huolen, tutkitun tiedon ja vaikuttamistyön. Tästä tarpeesta syntyi kesällä 2025 Oikeaa ruokaa -yhdistys.